Man down...

Ojennan villaa. Seison tikkaiden yläpäässä. Liiankin ylhäällä, ehdin jossain kohtaa miettiä, tekemättä asialle kuitenkaan mitään. Yhtäkkiä tikkaat lähtevät alta, jaloilla ei olekaan enää sijaa, missä seistä. Mielessä käy, että ei voi olla totta, en kai mä nyt ihan oikeasti tipu. Kolmea metriä. Ullakolta yläkerran vastavaletulle kipsilattialle. Sormet haroo jotain, mistä saisi otetta, mutta painovoima on liian kova kilpakumppani. Mahtava tömäys, suoraan perssiille. Onneksi en satuttanut päätä. Persuksessa ja alaselässä kyllä sattuu sitäkin enemmän. Hitonmoinen pelästys (olenkohan kuollut, halvaantunut tai muuten vaan poissa pelistä)... Kultsi katsoo hämmästyneenä ullakolta (myöhemmin se sanoi kummastelleensa, että mihin mulla nyt kiire tuli, että olenko ihan pimee, kun hyppään kolmesta metristä alas ;)) ja Isä&Äiti kyselevät, mitä ihmettä tapahtui, mitä sä oikein teit.

Onni on matkassa tällä kertaan, "hypyn" tuloksena vain murtunut häntäluu ja muutama mustelma sekä henkiset traumat. Puolitoista viikkoa saikkua. (Pitikin sattua näin huono keli just tälle viikolle, ajatelkaa miten mahtavan rusketuksen olisin saanut häntäluupuolelleni viikon aikana, kun makaaminen on nyt just se juttu, mitä pitää tehdä ;).)




Tätä me puuhailtiin: ullakon villoitusta. Jos katsotte oikein tarkkaan, voitte erottaa, että Kultsi on tuolla koolauspuiden ja muovin takana hämähäkkimiesasennossa villoittamassa.




Kultsi joutui koville ja me keikuttiin kyllä korkeammallakin kuin kolmessa metrissä. Että siinä mielessä se kolmen metrin tiputus oli oikein hyvä valinta.




Ja tässä niitä syyllisiä sauna ja pesuhuone tulvillaan.



Ja tässä ne kaikista syyllisimmät: ikävät tikkaat ja liian vähän korkeanpaikankammoa poteva hyppäri.