Rakennuslupa

Viime viikolla saatiin rakennuslupa. Jipii, nyt päästään rakentaan taloa sellaisena, kun toivottiinkin =)

Varjopuolena tahdon kommentoida näitä byrokraattisia kiemuroita. Me maksettiin nimittäin tuosta ilosta lähes 1500 euroa. Voitteko kuvitella? Virkamiehet pyörittävät papereita keskenään ja nappasevat siitä ilosta tuollaisen rahasumman. Ei kai siinä voi muutamaa tuntia kauempaa heillä mennä, kun katsovat, että jep: värit oikein, katto määrätyssä kulmassa, kerrosluku – check, energiatodistus olemassa, pinta-ala – kyllä vain, aivan oikein! Minäkin alan nimittäin suunnitella uraa kunnanvirastossa, jos siellä on tuntiliksa tuollainen. No okei, myönnetään – me poikettiin hitusen kaavasta. Nimittäin yhden satasen veloittivat siitä, että ylitimme autokatoksellamme 20 senttimetriä sille sallitun viivanpaikan kartalla. (Eikä nyt ole kyse siitä, että olisimme jotenkin menneet lähentelemään naapuria liiaksi tai mitään muutakaan epäkorrektia – se nyt oli joku sattumanvarainen viiva siinä piirroksessa, jonka ylittämisestä sai pulittaa satasen verran.) Summa summarum: 1400 euroa jaettuna vaikka hihaista vetäistynä kymmenellä tunnilla => lyhyellä matikalla teen jakolaskun ihan päässä ja saan tulokseksi ymmärtääkseni 140 e/h. Not bad at all.

Mutta hei! Etten unohda: olihan sitä tuntiliksaa käytetty myös meidän turvallisuuden pohtimiseen. Tuli yksi ehto lupaan, jonka täyttäminen on edellytys sille, että voidaan pykätä talo pystyyn sellaisena kuin se on suunniteltu. Tämä koskee nimittäin meidän yläkerran makuuhuoneen ikkunoita, jotka lähtevät melkein lattiatasolta ja ovat siten vaarana asukkaille. Niistä voi nimittäin tippua, jos on huolimaton. Ikkunoihin pitää laittaa sellaiset turvasalvat, jotka saa avata vain hätätilanteessa. (Ei niitä vihreitä turvasalpoja, joita voitte nähdä Ikean ikkunoissa – onneksi pienet, valkoiset ja huomaamattomat.) Ikkuna aukeaa turvasalpojen ansiosta vain kymmenen senttiä raolleen, mutta sen enempää sitä ei saa aukaista kuin hätätilanteessa. Koskaan. Edes ikkunan ulkopuolta ei saa pestä niin, että sisältä aukaisisi ikkunan. Meidän pitää kivuta sinne viiteen-kuuteen metriin tikkailla ja pestä ikkunat sitä kautta. Eli menisiköhän siitä luvan könttähinnasta kuitenkin osa siihen maksuun, kun kunnasta joku aina toukokuussa tulee kytisteleen siihen kadulle meidän tontin kohdalle, miten niitä ikkunoita oikein pestään?! Näin sen täytyy olla...

Tänään tulee muuten se kirvesmies meille ”haastatteluun”. Pitäkää peukkuja, että jutut kohtaavat!

Aika velikultia

Ilman mainioita apujoukkoja meidän raksaprojekti olisi ollut ainakin ziljoona kertaa raskaampi prosessi. Ensinnäkäänhän me ei tiedetä kumpikaan rakentamisesta yhtään mitään. (Kannattaako tällaisten ihmisten antaa ylipäätään rakentaa ;)?) Tai no korjataan hieman: ei tiedetty ennen kuin aloitettiin. Nyt jo tiedetään jotain. Teoreettisina ihmisinä suunnistettiin ensimmäisenä kirjastoon etsimään alan kirjallisuutta. Me luettiin hömppää ja peruskamaa ja teknistä tietoutta. Kyllä ne helpottivat sitä alun tuskaa ja ymmärtämättömyyttä kummasti. Nyt me tiedetään ainakin karkeasti, miten raksaprojekti käynnistetään ja miltä alkuvaiheet näyttävät. Lisäksi me ollaan opeteltu hienoa ammattisanastoa, kuten koolaus, harvalaudoitus, smyygit, hölpät, surri-lanka jne. Vitsi me ollaan jo paljon viisaampia kuin puoli vuotta sitten =)!

Onneksi meillä on ollut ystäviä, jotka ovat jo rakentaneet tai ovat rakentamassa tai ovat muuten vain kiinnostuneet rakentamisesta. Vertaistuki on ihan voittamatonta. Aivan upeaa, miten te olette halunneet luovuttaa kuluarvioexcelinne meille ja laittaa tekstareilla kirvesmiesehdotuksia sekä porrasvalmistajia ja jakaa omat bloginne meille ohjenuoriksi. Sitten meillä on niitä ihania ystäviä, jotka myös haaveilevat rakentamisesta ja käyvät istumassa rakentajakoulussa meidän puolesta ja tuovat sieltä kaiken saamansa materiaalin että opin myös meille. Valmiina, kotiin kannettuna =) Meillä on paljon taustajoukkoja henkisesti mukana pitkän matkan takana, jotka ovat tosi tärkeitä. Sitten meillä on tätä lähityövoimaa, jotka innokkaasti ovat tarjonneet vankkumattoman tukensa ja tehneet jo nyt pitkää päivää neuvotellen meille hyvää työvoimaa ja materiaaleja sopuisaan hintaan (kiitokset isi&äiti =)!). Toivottavasti edes joskus pystymme korvaamaan kaiken saamamme avun ja voidaan vuorostamme auttaa teitä eteentulevissa proggiksissa.

Vielä on pitkä (pidempi kuin tähän mennessä) matka jäljellä, hirveästi opittavaa ja paljon tulee jäämään pimentoonkin, meidän ymmärryksen ulottumattomiin. Mutta ajasta tulee varmasti mielenkiintoista ja opettavaista. Jospa me sitten tulevaisuudessa osattaisiin hieman paremmin IHAN ITSE laittaa edes silikonia keittiön tasojen repsottaviin saumoihin ilman, että pitää soittaa siihen apujoukot tueksi ;)!

Tässä vielä kuva maailman ihanimmasta karvapallerosta, jota ei paljon tuleva muutto ressaa =)

Libyan kriisiä ja muottiharkkoja

Pitkään huolenaiheena meillä oli se, että kuka tekee maatyöt ja kuka perustukset ja saadaanko me niitä valmiiksi ennen kuin talon seinät kaartavat rekkajonolla pihaan! Tämän ajatuksen kanssa valvottiin eräitäkin öitä.

Maanrakennus ja perustusresurssien etsintää hidasti se, että jo pelkän maaperätutkimuksen saaminen tontille tuntui olevan erittäin vaativa duuni, saati sitten, että oltaisiin päästy puhumaan perustusten rakennekuvista tai itse homman työstämisestä. Maaperätutkimusmies halusi syksyllä saada ensin asemapiirrokset ja valmiit talopiirrustukset, ettei mene kaivamaan talon tutkimusreikiä vääriin kohtiin. Sitten kun hän sai ne, tuli joulu ja uusivuosi ja mitä lie muuta tapaninpäivänloppiaisenpyhäpäivänaikaa. Toki muistatte, että lumihan oli paksusti maassa jo jouluna ja kun maaperätutkimusmies tammikuussa oivalsi, että ny varmaa tarttis tehrä jottain, hän huomasi itsekin lumen sataneen maahan. Ja ymmärsi, ettei kairavaunu liiku reilun puolen metrin kinoksessa mihinkään. Tästäkös riemastuneena hän soitti meille, että nyt se lumi pitäisi saada tontilta pois – muuten ei vaunu liiku. Onneksi meillä on nuo kolme muskettisoturia, jotka nytkin valjastettiin lumilapioiden kanssa matkaan ja niin vain tuli käsipelin tontti puhdistettua lumesta. Ja kairavaunu pääsi liikkeelle ja maaperätutkimus saatiin tehtyä ja todettua, että ihan normisti mennään eteenpäin, mitään yllätyksiä ei ole.

Tästä perustuskuvat valmistuivatkin ripeällä aikataululla ja sitten alkoi soittelu työmiesten perään. Yksi ei halunnut tehdä tarjousta, koska Libyan kriisi saattanee vaikuttaa öljyn hintaan kesään mennessä. Toinen ei halunnut vielä helmikuussa lyödä lukkoon toukokuun suunnitelmia. Ja kolmas osasi hinnoitella itsensä hienosti loppufinaalista ulos. Onneksi kuitenkin taisimme vihdoin ja viimein löytää oikein hyvät ja ahkerat kaverit tekemään duunin!

Sitten saimme vielä materiaalilaskentaan ja –pohdintaan apua Heimolta, niin homma alkoi olla jo puoliksi valmis! Ilman vastaavan apua meillä olisi mennyt varmasti ikuisuus ymmärtää rakennekuvista, että perustuksista tulee 5 harkkoa korkeat ja että niihin täytyy ostaa muottiharkkoja leca-harkkojen lisäksi ja rautaa ja terästä ja laastia ja vaikka mitä. Anturabetoniin kun vielä saadaan pumppuauto tilattua, niin materiaalit alkaisivat olla kasassa.

Sitten vain kaivamaan, täryyttämään, tasaamaan, mittaamaan, muuraamaan ja kantamaan harkkoja. Kuoppaa aletaan kaivaa huhtikuun lopulla tai heti vapun jälkeen ja perustuksia aletaan muurata viikolla 20. Sitten viikkoa ennen juhannusta tuleekin talopaketti. Hurauttanee ties kuinka monella rekalla pitkin meidän soraista Evakkotietä – siitä tulee jännä päivä, täytyy kuvata teille sitten hieman videon pätkää =)

Alussa oli suo, kuokka ja Jussi

Tontin etsintään sai käyttää aika monta hetkeä ja ajatusta. Sekä internetissä että autossa että jalkaisin. Tonttia haviteltiin Tampereelta ja Pirkkalasta sekä Lempäälästä.

Tampereen tonttitarjonta rajoittui niihin reilusti toistasataa euroa kustantaviin ihmisten takapihoihin. Oli synkkää takapihaa ja aurinkoista takapihaa – takapihoja kuitenkin kaikki tyynni. Tai muistan kyllä yhden tai kaksi sivupihaakin. Toisesta oli näkymä tehdasalueelle ja rautatiekiskoille. Toinen oli ihan kivalla alueella lähellä Tampereen keskustaa oleva vanhan talon sivupiha, mutta neliöitä oli vain sen viitisensataa. Ja nämä kaikki siis toisen naapurin autotallin ja toisen talon keittiönikkunan välissä.

Pirkkalassa käytiin etsimässä, mutta ei ehkä ihan tositarkoituksella. Minua ahdisti lähinnä kaikki työkaverit, jotka asuvat jokaikinen Pirkkalassa. Osasin visioida mielessäni ne ihanat lauantai-aamut, kun yritän olla vapaalla, unohtaa työjutut  ja suunnataan Pirkkalan S-Markettiin ostoksille. Ja siellä on yksi sun toinenkin vähintään moikkailemassa. Joku uskalias olisi voinut tulla jopa juttusille. Ja häiritä mun VAPAApäivää. Työjutuilla. Henkilöstöasioilla. Juoruamalla kuumia (tylsiä) työjuoruja. Pirkkalasta varmaan luovuttiin aika lailla näiden skenaarioiden pohjalta.

Lempäälässäkin tulevaa tonttia haravoitiin huolella. Siellä oli ihania vaihtoehtoja ja hieman vähemmän ihania  vaihtoehtoja. Ihanassa tontissa oli isohko puro tontin laidassa. Näin jo sieluni silmin itseni hoitamassa siellä maalaisidylliä, punaista tupaa ja perunamaata. Kuvittelin, miten luomuviljelmät olisivat saaneet puron kirkasta ja kimmeltävää luonnonvettä juurillensa. Mutta joku oli nopeampi ja rahakkaampi ja vei tontin minun silmieni alta. Vähän vähemmän ihanassa tontissa sijainti oli liian syrjäisä, mutta näkymät olisivat olleet upeat: rinteen yläosassa, näkymä järvelle ja ikivanhalle kummitustalolle. (Kuljussa on ihan oikeasti ikivanha talo, joka on jopa netissäkin ristitty kummitustaloksi. Se on niin mahtavannäköinen talo, että ihan sormet syyhyää sen potentiaalia miettiessä!) Siinä kaikkein vähiten ihanassa tontti oli mukamas helppo peltotontti. Ajo sinne sai aika legendaarisen käänteen, kun pellon reunat osoittautuivat vetiseksi suoksi. Siitä suosta meidät pois auttoivat tonttia myyvä mies ja hänen rouvansa lapion ja nuhteiden kera ”Eikö teillä ole omaa lapiota auton peräkontissa!”. Ei ollut eikä ole muuten yhä edelleenkään. Eikä kyllä ostettu sitä tonttiakaan.

Ostettiin sen sijaan tämä:

Aika kiva, eikö ;)!

Vai Evakkoon ne muuttavat!

Sehän oli kuin kohtalon ivaa, kun kunnalta viime kesäkuussa napsahti lappu, jossa kerrottiin meidän saaneen tontin Evakkotieltä. Evakkoon – no sinnehän me oltiin nimenomaan lähdössä!

Te tunnette tän stoorin; paritalo – yhteinen väliseinä - erilaiset naapurit. Paritalossa itsessään ei mitään vikaa, aivan ihana talo aivan ihanalla pihalla ja sijainnilla, mutta... Siispä Evakkoon. Ja ei - en todellakaan voi suositella paritaloa kenellekään. Siihen pätee vähän niin kuin tämä kuuluisa, kunniakas lausahdus "life is like a box of chocolate - you never know what you gonna get".

(Tiesittekö muuten, että sana evakko juontaa wikipedian mukaan juurensa evakuoinnista? Wikipedia kuvailee: Evakuoinnilla tarkoitetaan ihmisten saattamista turvaan vaaratilanteissa. Evakuointi on pakkotoimi, eli evakuoitavien suostumusta ei tarvita... että näin....)

Kun tonttia aikanaan lähdettiin etsimään, meidän kriteerit tontin etsinnässä oli: aurinkoa, rauhaa ja yksityisyyttä. Katsotaan nyt, mitä saatiin, mutta tällä hetkellä tuntuu ihan hyvältä. Meille tulee eteläpiha ja naapureita on vain yhdet, siis rajalle kiinni tulevia.

Kuka se joskus lauloi, että ”mä katson maalaismaisemaa ja ymmärrän, miten onnellinen voikaan olla hän...”? Kun saimme tontin, pellolla ei ollut yhtään mitään muuta kuin rikkaruohoja ja hiirihaukka (ja oletettavasti myös toki siis hiiriä ;)). Melkein naapurissa oli yksi parhaat päivänsä nähnyt hevostila, toisella puolella lähimpänä naapurina myöskin jollain toisella vuosituhannella palvellut maalaistalo ja ehkäpä kilometrin päässä aivan ihana kartanoalue, jossa olisi potentiaalia. Kun sen laittaisi. Nyt maaliskuussa, vuosi myöhemmin alue alkaa tosin saada jo hienosti uutta modernimpaa muotoaan ja sinne on kohonnut tosi lyhyessä ajassa paljon taloja: omakotitaloja suurimmaksi osaksi, mutta myös kaksi rivitaloa ja kolme paritaloa.

Iki-ihana shoppailuparatiisi IP sijaitsee tulevasta kodista vain kilometrin päässä. Voitte aavistaa tässä piilevän pienen vaaran sille, että lauantain likkojen lenkit suuntautuvat tulevaisuudessa jonnekin muualle kuin Pyynikin harjulle tai lempääläläisittäin Birgitan polulle. Esimerkiksi Cat Walkille. Siis sikäli mikäli rakentamisen jäljiltä meillä on jotain, millä avittaa yhteiskunnallista talouskasvua uuteen nousukiitoon.

Tuleva talo itsessään sai muotonsa erään talotehtaan mallin innoittamana ja lopullisen muodon sille loihti tulevaisuuden arkkitehtilupaus-ystävämme. Joskus kolmenkymmenen vuoden päästä me voidaan sitten kerskua, että ”juu – meillä on siis tosiaan hänen ensiluomuksensa tuolla Lempäälän pellolla nököttämässä” ;) (Lintsille terveisiä ;)) Ilmansuunnat saatiin varmasti hyödynnettyä aika hienosti ja odotettavissa on ihanan polttavaa keskipäivän aurinkoa ja punertavaa ilta-aurinkoa, pölypalloja kierimässä auringon säteissä ja ongelmia haasteita, miten pitää sisäkissimirri sisäkissimirrinä kuuman kesän paahtaessa suurista ikkunoista sisään ja ovien huutaessa aukioloa. Epäekologisesti ilmalämpöpumpulla mennään...?

Tässä vielä teille muutama kuva talosta – ensimmäinen on arkkitehdin viimeinen versio (pohjoinen, takapihan puoli) ja toinen on talotehtaan havainnekuva (etupuoli etelään).





Talon pohjoispuoli ja takaosa. Täältä on kulku sekä kodinhoitohuoneeseen että tekniseen tilaan.





Tuossa saunan terassilla nautitaan sitten 2012 eteenpäin Suomen suvesta =)

 Eli perinteisellä puutalolla meillä mennään eteenpäin. Ihanaa meidän mielestä on isot ikkunat, valo ja avaruus - näitä ainakin mielikuvissamme tulemme saamaan =) Tässä vielä hahmotusta siitä, miten rakennukset asemoituvat tontille - asemapiirroksessa näkyvät talo ja autokatos:




Etelän auringonottopihan lisäksi tuonne pohjois/itäpuolelle tonttia on varattu tilaa mun luomuviljelmilleni: perunaa, porkkanaa, salaattia, persiljaa, minttua, sipulia, raparperia, viinimarjoja, vadelmia, pensasmustikoita, tyrnejä, omenapuita – ehkäpä jopa kirsikkapuita? Tervetuloa meille sitten sadonkorjuun aikaan (10 vuoden päästä) – näillä polvilla ei tuollaista määrää marjoja yksin kerätä ;)!

Keittiöunia

Heräsin yöllä varmaan taas 03.30 ja ensimmäinen tärkein mielessä pyörivä asia oli keittiösuunnitelma! Onko nyt varmasti niin, että korkeakiiltoinen valkoinen yläkaappi on paras vaihtoehto? Tai että jaksan katsella kaksiväristä keittiötä seuraavat kaksikymmentä vuotta?! Entäpä se valittu betonin värinen laminaattitaso - onko se liian tumma. Ja mitäs me sitten laitetaan välitilamateriaaliksi - lasia (ja minkä väristä: satiini, valkoiseksi maalattu, kirkas, harmaa...), rosteria, laminaattia vai... Ei ainakaan laattaa, se on varma juttu.

Aamuyöstä keittiösuunnitelma tuntui maailman tärkeimmältä suunnitelmalta. Se oli saatava ratkottua samantein. Ja uni ei tullut millään. Onneksi meillä on tuo pieni karvapallero, joka on muutaman viime kuukauden aikana pelastanut yöunet vain olemassaolollaan - kaveri kainaloon kehräämään, niin jo alkaa uni tulla ja olo helpottaa =)! On se ihmeellinen vekotin.

Tässä on muuten kuva meidän keittiösuunnitelmasta:

Eilinen päivä vietettiin rautakaupoissa ja keittiön pöytä on täynnä Tikkurilan värikarttoja. Oikeasti meidän olisi pitänyt soittaa sille kirvesmies-kandidaatille, mutta maalivärien valitseminen on niin ihanan turvallista. Niihin mullakin on mielipide ja osaamista. Tai no, ainakin monta mielipidettä, jotka häilyvät ja muuttuvat varmaan päivästä toiseen, mutta anyways... Kirvesmies sen sijaan - sen kanssa keskustelu on kuitenkin ihan muissa sfääreissä. Siksi Kultsi muuten tekeekin sen - se on m(M)ies ja ehkä se pääsee toisen miehen kanssa helpommin samalle tasolle, vaikkei kirvesmiesjutuista muuten kovasti perustakaan ;) Tänään soittoa sitten to do -listalle uudella tarmolla. Ja hei! Nyt meillä on kuitenkin kaikki tärkeimmät pulkassa: Heimo-Huima vastaavana ja pääsuunnittelijana, Kari ja Markku rakennesuunnittelijoina, maanrakentaja Niemestä, perustusporukka Vesilahdesta, talopaketti Teriltä ja katto Lemminkäisen kautta. Ja mikä tärkeintä asialleen omistautunut LVI-projektipäällikkö sekä intohimoinen "materiaali/resurssikoordinaattori" - näillä pääsee kovasti jo eteenpäin ;)

Nyt suuntaan aamusmoothien valmistukseen: luomubanaania, puolukoita, saksanpähkinöitä, avokadoa (tämä ei ole luomua, kun ovat niin pirskatin kalliita - harmi), gefilus-mehua (probiootteja suolistolle) ja vähän vettä. Hyvää tulee. Kun aikanaan päästään muuttamaan Evakkoon, ostoslistalla on sellaisen tehokkaan blenderin ostaminen, joka tekee smoothiesta samettimaisen vaahtoavan pehmeää.

Ihanaa perjantaipäivää!