Työturvallisuudesta

Armas Arkkitehtimme ihmetteli, että mitäs ihmettä – miksei meillä koskaan ole kypäriä työmaalla? Vastaus on varmaan, että en ole kuvitellut koskaan edes laittavani sellaista päähäni. Muualla kuin työpaikan tehdaskierroksella. Eikä varmaan ole meidän päätimpuri Isäkään tällaista miettinyt. Tai työsuojeluasioista vastaava Kultsi. Oikeesti olen aina naureskellut Nelosen Cowboy Buildersille, kun se naisjuontaja pitää kypärää päässään. Että hei oikeesti, omakotiraksalla?! Ei kai täällä meillä Suomessa sentään...

Mutta totuushan on, että se kypärä kannattaisi olla päässä. Ei siinä ole mitään naurettavaa. Pirun epämukava se varmasti olisi. Ja niskat olisi varmaan päivän päätteeksi ihan kipeät, kun joutuisi kannattelemaan sellaista painoa päässään. Kahden edeltävän seikan vuoksi päättelen, että ei kai me enää mistään tiputa tai mihinkään päätämme lyödä (*koputtaa puuta*)... Mutta kukapa meistä on turvavyötäkään ikinä tarvinnut ja silti se aina vedetään kiltisti päälle ajamaan lähtiessä. Mutta kypärä? Kun en mä käytä sitä edes pyöräillessä, vaikka sitä kai jossain laissa vaadittaisiin...

Armas Arkkitehti jatkoi ihmettelyään tämän kypärähuomion jälkeen ja kysyi, tarkkasilmäisenä ammatilaisena lukenut blogia ahkerasti ;), että missäs ne teidän turvakengät on. Ai turvakengät. On meillä kaikilla turvakengät. Ihan jokaisella raksalla olijalla. Isällä ne on joka päivä jalassaan. Suunnilleen. Mutta jos mun ja Kultsin turvakenkiä etsitään, ne löytyy kotoa, varaston hyllyltä. Kyllä me niitä vielä koko toukokuu pidettiin. Mutta kun ne oli niin kuumat kesällä! Ja ne painaa, niillä ei ole kevyt kulkea. Kesällä mun raksakenkinä toimi rantaläpsyt. Niillä oli aavistuksen verran epäturvallista työskennellä. Melkein taitoin nilkkani about sata kertaa, kun kompuroin tavaran seassa. Onneksi ei yksikään naula tullut pohjasta läpi. Eikä mikään tippunut jalkapöydän tai varpaiden päälle. Eli ihmetelkääpä vielä, että mitenköhän se rakentaja tippuikaan oikein sieltä ullakolta...? No ei mulla rantaläspyjä silloin ollut, mutta ne tikkaat ei ehkä täyttänyt kaikkia HSE-vaatimuksia...

Yhdestä asiasta en ole kovin montaa kertaa kuitenkaan tinkinyt. Timpurin housut. Ne oli, lähes aina, myös kesällä mun jalassa. Ensinnäkin mä oon ihan rakastunut niihin. Ne on oikeesti tyylikkäät. Heti alkuun sotkin niihin vähän kittiä, ihan tahallani, että ne olisi katu-uskottavammat. Ne oli vähän turhan uudenkarheet, että olisi kehdannut mennä niillä raksalle tai kauppaan hakeen einesmaksalaatikkoa sen sadannenmiljoonannen kerran hiukset täynnä sahajauhoa. Nythän housut on jo oikeesti ihan tosimielellä rakentajan näköiset ;) Toinen syy, miksi en timpurinhousuista juuri tinkinyt on se, että aina kun tingin, joku onnistui sohaisemaan mua jollain laudanpätkällä sääreen tai reiteen tms. ja perhana, että se tekee kipeetä. Housut hieman pehmentää iskuja. Puhumattakaan siitä, että mun sääressä on ehkä ikuinen arpi siitä, että eräs ahkera rakentaja vetäisi siihen kesähelteillä laudalla ihan mukavan napakasti. Toista arpea en enää halunnut.

Tälläisella puheenvuorolla päätän pohdintani työturvallisuuteen ja –terveyteen liittyvistä asioista. Tietämättömiä, hölmöjä ja ikuisesti liian optimistisia?



Ex oo ihqut! ;)



Turvakengät.