Takan lämpöä lokakuun loskaan

Tuntuu, että niin kovasti ehtii asioita tapahtua, etten saa niitä tänne millään dokumentoitua. Katto on jo täysin valmis ja autokatos tosi hyvällä mallilla. Talosta puuttuu vielä nurkkalautoja ja tietysti se maali, tekisi mieli sutia äkkiä harmaa pohjamaali piiloon. Sisällä meillä on jo takka aloittelevassa toiminnassa, pohjamaalien päälle on maalattu jo kovasti ja laatat ovat pesuhuoneen ja alakerran wc:n seinissä. Varasto on valmis, kohta me täytetään se puutarha ym. romulla ja romppeella. Teknisessä tilassa on Ecowatti - kohta siis voidaan laittaa lattialämmöt päälle. Meillä on tämän viikonlopun lattian kosteusmittari lainassa ja se näyttää siltä, että parin viikon päästä voisi alakerrankin lattioita alkaa puuhastella. Yläkerran lattioita voi alkaa laittaa vaikka heti, mutta odotetaan nyt kuitenkin, että saadaan kaikki seinät valmiiksi - ei mene sitten aikaa lattioiden suojaamiseen.



Räystäslautojen maalaus oli pakollinen juttu ennen rännien asennusta.



Katon reunatiilet vielä puuttuivat ja sitä varten oli pakko vuokrata tällainen nostovekotin, jolla pääsi ajelulle yläilmoihin.



Ajelulla nosturissa, naapurustokin on alkanut nousta ihan mukavasti.





Reunatiilet aiheuttivat jonkin verran päänvaivaa...




Takka hahmollaan, takana näkyvät lämmönvaihtimen putket.

 

Takka valmis. Valmistumisen jälkeen piti kuivatella noin puolisentoista viikkoa, että saa alkaa totutella tulen liekkeihin.



Alakerran vessan seinien valmistumista. Kuulemma valittu aika mukavat laatat laatoittaa, ovat ihanan suuria ja sopivan paksuja, että ovat juuri kivan haasteellisia leikattavia.




Niin! Ja meillä on pääulko-ovikin vihdoin. Ei enää sitä hirveää muovilerpaketta oven virkaa toimittamassa. Tästä mä olin niin onnellinen, voi että oli upeaa saada ulko-ovi :) Muutama päivä sitten kaikkiin ulko-oviin käytiin asentamassa myös kahvat ja sarjoittamassa lukot niihin.



Lupasin joskus aika sitten kuvaa valmiista katosta. Här, var så god.



Autokatoksen viimeistelyä. Huomaa rännit.



Ja lisää hiekkaa... Meidän on edelleen nostettava ajotietä ja talon ympärystää. Kultsilla on riittänyt tässä melkoisesti työmaata. Onneksi Pikkuveikka on autellut.

Äiti oli meidän päävastuullinen märkäeristelevittäjä. Huomatkaa, että naiselliseen tapaan hän pystyy klaaramaan monta asiaa yhdellä kertaa: vesieristämään ja hoitamaan suhteita puhelimessa.



Tässä vielä tätä soraa levitettynä meidän ajotielle.




Ihania auringonlaskuja kylmässä lokasäässä.



Tänään allekirjoittanut sai kunnian olla ensimmäinen meidän takkaan tulen tuikkaava.



Siellä hän nyt harjoitteli. Hyvin pienin askelin alkuunsa, ettei käy hassusti.



Ja sitä maalia pintaan. Tässä menee pintaan Lumikon valkoista - tosin maalimies oli kirjoittanut maalipurkkeihin Lumiukon valkoista  - kumpikin käy :)



Vaihteeksi täryytetään, ettei vain pääse taito unohtumaan.


Enää jäljellä seitsemän (7) viikonloppua - sinä viimeisenä pitäisi pystyä kantamaan kamaa sisään jo kovaa vauhtia :)! Varatkaapa jokainen kalentereistanne viikon 47 viikonloppu - silloin on erikivaa puuhaa tarjolla jokaiselle ;)

Inhokkitöitä top 5

Inhokkitöitä on kertynyt aika paljon matkan varrella. Aika monta kertaa ollaan tuumattu, että ”tää on varmaan hei kamalinta, mitä vastaan tulee – kohta tää loppuu”... Ja väärässä on oltu, ties kuinka monta kertaa... Listasin tähän top viitosen, siltä varalta, että jos (kun!) joku muu teistä hairahtaa samanlaiseen hölmöyteen, ymmärrätte sitten, että ei ne inhokit suinkaan siihen ekaan kuukauteen lopu! :)

1) Villoitus: hirveetä hommaa. Ihan siis kamalaa. On lasivillaa ja kivivillaa ja puhallusvillaa. Meille on tullut niitä kaikkia. Lasivilla on niistä kaikista kamalinta. Nimensä mukaisesti se on siis täynnä pienen pientä lasia. Ja voi että, miten se lasipöly tunkee kaikkialle. Sitä on heti hengitysteissä kun menet lähellekin, joten yskimään joutuu. Hengityssuojainta ei kukaan viitsi pitää, kun kuumahan siinä tulee ja happi loppuu. Kutittaa ja kirvelee käsiä eikä kutinaa saa oikeen millään pois, kun tarpeeksi kauan villan kanssa ährää... Emme suosittele. Kultsin sanoja lainaten: ei ole mukavaa joutua vilttiketjuun villoittamaan pariksi viikkoa ;)!

2) Sisäpuolisten eristeiden laitto maanpintaan. Näihinhän kuuluu siis styroxin leikkaus, bitumihuovan asettelu ja uretaanin suihkuttelu. Styrox ei kutita, mutta se tarttuu. Joka puolelle. Eikä sekään lähde millään pois. Kyseessä on onneksi kuitenkin vain ärsytystekijä eikä niinkään terveyttä vaarantava asia. Uretaanihan taas on varmaan jotain supermyrkkyä. Se tahmaantuu, tarttuu, liimaa joka paikan ja kun sitä pursottaa, se leviää ja turpoaa ihan hallitsemattomasti. Eikä uretaanin laitto ole oikeasti ollenkaan niin helppoa, miltä se näyttää, kun asiansa osaava ihminen sitä pursottelee... Tiivistettynä: eristeet tarkoittavat paljon pyllistelyä, kyyryssä oloa ja nyhräämistä sekä särkeviä ruumiinosia.

3) Maatyöt. Hikistä tai mutaista hommaa. Riippuu keleistä. Ja tontin maaperästä. Ja siitä, onko kunta tai kaupunki onnistunut piilottamaan (unohtamaan...) sähkö-, vesi- ja muuta kaapelihässäkät parin metrin syvyyteen keskelle savipeltoa... Vaatii isoja muskeleita, pitkää pinnaa, hyviä lapioita ja suomalaista sisua.

4) Sokkelin pinnoitus. Laitetaan Kultsin mieliksi listoille :) Huono asento jatkuvasti, ei muuten valittamista. Selkä hajalla nopeasti - kannattaisi kuljettaa pilkkijakkaraa mukana. Kuten jo aiemmin todettu: toiset tykkää, toiset ei.

5) Tinkaaminen. Tästä en tykännyt alkuun laisinkaan. Mä olen aina ollut ihan älyttömän huono tinkaan. Nyt se kyllä jo menee. Raksaprojektin myötä koen varmaan kuitenkin kohta ihan luontevaksi tingata jo Prismassakin ruokalaskuni hinnasta ;) Nimittäin kaikesta on pakko tingata. Jokainen säästetty penni on loppujen lopuksi kotia kohti. Tinkaamisessa on monia kikkoja: a) ole rempseä äijä – väännä kättä, b) ole köyhä ja kipeä – kerro, ettei budjettiin varattu luku näytä yhtään siltä, mitä myyjä tarjoaa, c) käytä naisellista lumovoimaa – hymyile kauniisti, d) ole pain-in-the-ass – älä anna periksi, vaan ruinaa ja ruikuta ja käytä väsytystaktiikkaa, e) valehtele sumeilematta – ”kilpailevassa tarjouksessa kyllä oli sitä ja tätä ja näin halpa hinta...”. Joskus tepsii, joskus ei. Helpommin muuten antavat tavaraa kaupan päälle kuin tiputtavat hinnasta. Eli vinkki: älä pyydä ensi tarjoukseen kaikkea maan ja taivaan väliltä, vaan tinkaa sitten tavaraa vanhan tarjouksen päälle, samaan hintaan. (Vinkatkaapa muuten te mestaritinkaajat – miten te sen teette?)


Siinäpä niitä, inhokkuusjärjestyksessä. Listoille olisi kyllä joutanut kärkipäähän myös jo tehdyn purkaminen... Mutta meni jo! Kyllä mä joskus sen supersuosikkilistankin väkästän - ehkäpä joulukuussa tai ensi vuonna, kun aika alkaa kullata muistoja ;)!

Tasoitetta sisälle ja ulos

Viime talvena tehtiin aikataulua rakentamiselle. Se oli hyvä pohja, mutta tasoitehommissa meinattiin mennä kyllä ihan pieleen. Kuviteltiin nimittäin tekevämme talon tasoitukset ihan itse. Neljässä viikossa. Ja sitten jonain voimantuntoisena päivänä oli yliviivattu se neljä viikkoa ja kirjoitettu tilalle 1 viikko. 1 VIIKKO... Huh, huh... Onneksi tuli järki käteen syksyn myötä ja ymmärrettiin myydä urakka ulos.

Kolmisen viikkoa sitten meille tuli tasoitemies hommiin. Ennen tasoitekaverin tuloa meillä oli hurjat kipsilevytalkoot. Ihan hiessä painettiin koko porukalla pitkää viikonloppua, että saatiin kaikki levyt seinään ennen tasoitemiehen tuloa. Onnistuttiin.

Kaveri tasoitti pariin kertaan kipsilevyseinät ja pohjamaalasi sekä ruiskumaalasi katon. Ammattimiehellä oli mukanaan oikeat vehkeet ja vermeet hommaan. Hän ei tasoittanut kahdella pikkukätösellään vaan koneella. Ja tästä syystä urakkaan kului (huom! lauantait ja sunnuntait aika hyvin työskenneltynä) noin kaksi ja puoli viikkoa. Ei mennyt ihan viikossa läpi... ;)

Seinät odottavat nyt vihdoin sitä pintamaalia: lumikinvalkoista, brie-juuston väristä, lokinharmaata, kitinväristä tai jotain sinne päin ;) Katot ovat valmiina kosteita tiloja lukuunottamatta. Me ollaan tyytyväisiä, ei oltu ensimmäiseen versioon, mutta pienen reklamoinnin ja korjaustyön jälkeen voidaan sanoa, että kelpaa hyvin. 

Tältä näytti ennen tasoitusta ja maalausta



Tässä on vielä kipsilevytalkoot menossa



Meidän mahtavat portaat katosivat tasoituksen myötä. Pienoinen ongelma, miten mennään turvallisesti ylös seuraavat pari kuukautta... Ei ainakaan näillä!




Saumat tasoitettuna




Tasoiteainekärry, josta tavaraa ruutattiin seinille




Allekirjoittanutkin sai tasoittaa - autokatoksen varastossa...




Aika white-on-white, eikös!



Valmis!

Kyllä meidän nyt kelpaa lähteä työstämään tästä eteenpäin. Tänään tulivat laatat ja takan tarvikkeet - seuraavana on vuorossa märkätilat ja tiistaina takkamiehet tulevat muuraamaan takkaa.



Sauna on koolattu katosta ja laitettu tinapaperi paikalleen. Kohta voidaan edetä panelointiin!




Pesuhuone saa kahitiilien päälle märkätilan oikaisulaastia.



Takkakivet tuli - hirvee roudaaminen sisälle - ei kuulu takkamestarin hommiin.



Osa laatoista mahtui sisälle. Kaikki ei...




Esimakua märkätilalaatoista: valkoista seinille, tehosteena harmaata ja lattiassa harmaata. Rakentaja sai pieniä sydämentykytyksiä kun värisokeat Äiti & Kultsi yhteistuumin vakuuttivat, että ei siellä ollut mitään harmaita laattoja - ne oli sellaisia suklaanruskeita! No ei ollut onneksi...


Viime viikonloppuna tasoiteltiin myös talon ulkopuolella. Yritettiin tehdä sokkelin pinnoitusta äkkiä pois sateistakin sateisemman syksyn alta. Toiset tykkäsivät tasoituksesta, toisten mielestä se ei ollut yhtään kivaa hommaa.



Ja meillä kaikilla oli niin mu-ka-vaa, oi jospa oisin saanut olla mukana ... ;) Kultsi tekee tässä sokkelitasoitetta - ei tykännyt hommasta.




Vanhat leipuripaakarit tykkäsivät sokkelin tasoituksesta. Sehän oli kuin olisi täytekakkuun laittanut kermavaahtokuorrutetta!



Työturvallisuudesta

Armas Arkkitehtimme ihmetteli, että mitäs ihmettä – miksei meillä koskaan ole kypäriä työmaalla? Vastaus on varmaan, että en ole kuvitellut koskaan edes laittavani sellaista päähäni. Muualla kuin työpaikan tehdaskierroksella. Eikä varmaan ole meidän päätimpuri Isäkään tällaista miettinyt. Tai työsuojeluasioista vastaava Kultsi. Oikeesti olen aina naureskellut Nelosen Cowboy Buildersille, kun se naisjuontaja pitää kypärää päässään. Että hei oikeesti, omakotiraksalla?! Ei kai täällä meillä Suomessa sentään...

Mutta totuushan on, että se kypärä kannattaisi olla päässä. Ei siinä ole mitään naurettavaa. Pirun epämukava se varmasti olisi. Ja niskat olisi varmaan päivän päätteeksi ihan kipeät, kun joutuisi kannattelemaan sellaista painoa päässään. Kahden edeltävän seikan vuoksi päättelen, että ei kai me enää mistään tiputa tai mihinkään päätämme lyödä (*koputtaa puuta*)... Mutta kukapa meistä on turvavyötäkään ikinä tarvinnut ja silti se aina vedetään kiltisti päälle ajamaan lähtiessä. Mutta kypärä? Kun en mä käytä sitä edes pyöräillessä, vaikka sitä kai jossain laissa vaadittaisiin...

Armas Arkkitehti jatkoi ihmettelyään tämän kypärähuomion jälkeen ja kysyi, tarkkasilmäisenä ammatilaisena lukenut blogia ahkerasti ;), että missäs ne teidän turvakengät on. Ai turvakengät. On meillä kaikilla turvakengät. Ihan jokaisella raksalla olijalla. Isällä ne on joka päivä jalassaan. Suunnilleen. Mutta jos mun ja Kultsin turvakenkiä etsitään, ne löytyy kotoa, varaston hyllyltä. Kyllä me niitä vielä koko toukokuu pidettiin. Mutta kun ne oli niin kuumat kesällä! Ja ne painaa, niillä ei ole kevyt kulkea. Kesällä mun raksakenkinä toimi rantaläpsyt. Niillä oli aavistuksen verran epäturvallista työskennellä. Melkein taitoin nilkkani about sata kertaa, kun kompuroin tavaran seassa. Onneksi ei yksikään naula tullut pohjasta läpi. Eikä mikään tippunut jalkapöydän tai varpaiden päälle. Eli ihmetelkääpä vielä, että mitenköhän se rakentaja tippuikaan oikein sieltä ullakolta...? No ei mulla rantaläspyjä silloin ollut, mutta ne tikkaat ei ehkä täyttänyt kaikkia HSE-vaatimuksia...

Yhdestä asiasta en ole kovin montaa kertaa kuitenkaan tinkinyt. Timpurin housut. Ne oli, lähes aina, myös kesällä mun jalassa. Ensinnäkin mä oon ihan rakastunut niihin. Ne on oikeesti tyylikkäät. Heti alkuun sotkin niihin vähän kittiä, ihan tahallani, että ne olisi katu-uskottavammat. Ne oli vähän turhan uudenkarheet, että olisi kehdannut mennä niillä raksalle tai kauppaan hakeen einesmaksalaatikkoa sen sadannenmiljoonannen kerran hiukset täynnä sahajauhoa. Nythän housut on jo oikeesti ihan tosimielellä rakentajan näköiset ;) Toinen syy, miksi en timpurinhousuista juuri tinkinyt on se, että aina kun tingin, joku onnistui sohaisemaan mua jollain laudanpätkällä sääreen tai reiteen tms. ja perhana, että se tekee kipeetä. Housut hieman pehmentää iskuja. Puhumattakaan siitä, että mun sääressä on ehkä ikuinen arpi siitä, että eräs ahkera rakentaja vetäisi siihen kesähelteillä laudalla ihan mukavan napakasti. Toista arpea en enää halunnut.

Tälläisella puheenvuorolla päätän pohdintani työturvallisuuteen ja –terveyteen liittyvistä asioista. Tietämättömiä, hölmöjä ja ikuisesti liian optimistisia?



Ex oo ihqut! ;)



Turvakengät.

Sadonkorjuun antimia

Elokuussa on tapahtunut paljon. Ja kohta ne jää kaikki piiloon. Monesti ollaan nimittäin mietitty, että ihminen, joka ei ole rakentanut, ei voi kuvitellakaan, miten suuri määrä vaiheita sen maalikerroksen alle kätkeytyy. Voitteko kuvitella: meille tulee maanantaina tasoitekaveri töihin. Eli se tasoittaa ja pohjamaalaa koko kämpän, poislukien tietysti ne tilat, joihin tulee kaakelit seinille. Sitten näyttää varmaan jo tosi valmiilta. Eikä niistä ähräyksistä ole jälkeäkään, joiden kanssa on viimeiset kuukaudet hommia paiskittu.Elokuussa on siis tehty LVI-töitä, sähkäri on uurastanut, on villoitettu, koolattu ja levytetty. Siirretty tavaraa tuonne, ja takaisin tänne. Koskaan tavarat ei nimittäin ole oikeassa paikassa. On käyty rautakaupassa ja on kilpailutettu tavaraa. Lähetetty s-postia ja soiteltu. Väännetty kättä ja tingitty. Väsyneinä myös harrastettu puolirikollista toimintaa. Nimittäin lautakaupassa laskettiin (minä laskin...) väärin lautojen määrä, mitä yritettiin ostaa ja jäätiin kiinni... Ja eilen tuli postissa karhukirje lähes seitsemänsadaneuron laskusta, joka oli lähdössä perintään, mikäli maksua ei kuulu tasan viikon sisällä... Oli me se lasku nätisti arkistoitu ja merkitty maksettujen laskujen sekaan, mutta ei me sitä oltu ikinä maksettu... Tekevälle sattuu?

Elokuun kuvasarja:



Nämä surullisen kuuluisat villapuuhat. Eli olohuoneen lattia siintää tuolla alla. Huomatkaa, täysin ilman turvavälineitä. Olen kyllä eräänkin sydämentykytyksen saanut tätä jälkeenpäin ajatellessani. Onneksi ei käynyt mitään.




Yläkerran kylpyhuoneen katon villoitusta.



Meidän makkari vielä aika keskeneräisenä.



Tekninen tila. Jakotukkeja, väliaikainen sähkökaappi, vesiputki, ilmastointikoneen tukijutska tuolla katon rajassa jne.




Keittiön ja ruokahuoneen katon koolaus.



Roskaruokaa terassilla. Pitää rakentajan virkeänä.

LVI/kirvesmies/monitaituri. Tämä meidän kirvesmies sai muuten melkoiset kehut tasoitekaverilta. Tasoitekaveri halusi tarkistaa paikat ennen kuin antoi urakkatarjouksensa ja kiitteli, että kyllä on kirvesmies tehnyt hienoa jälkeä gyproc-levyjen kiinnittämisessä. Hyvä iskä, hyvä me, hyvä meidän joukkue :)! (Viimeinen oli lainaus pienellä viilauksella omista polttareistani naurujoogasessiolta - kaikki typsyt muistavat ;))



Ilman telineiden jatkuvaa läsnäoloa homma olisi ollut silkka mahdottomuus. Tässä valmistuu vaatehuoneen seinä.




Kuvaa yläkerran aulan käytävästä. Näette, että uimahalli on kadonnut ja tilalla on kova kipsilattia.




Pikkumakkari. Toi pienen pieni ikkuna länteen päin on mun mielestä suloinen. Arkkitehdin kanssa sitä aikanaan varmaan jossain Telakan terassilla mietittiin, että saako siihen mitään mahtumaan. Onneksi sai, se on hauska!




Jotenkin tuo olohuoneen täyskorkea kattokin vain sai levyt pintaansa.



Mikä kaaos! Tällaisen nihilisti-perfektionistin sydäntä on riipaissut katsoa sotkua rakennustyömaalla. Onneksi siitä hiljalleen päästään eroon. Siis sotkusta.



Kipsilevyä seinää kohti.



Mitäs, mitäs? Rakentajaa alkanut ramaista?



Kunnon välineillä kipsilevyt nousevat korkeillekin seinille.


Enää kolme kuukautta - jei!