Tasoitetta sisälle ja ulos

Viime talvena tehtiin aikataulua rakentamiselle. Se oli hyvä pohja, mutta tasoitehommissa meinattiin mennä kyllä ihan pieleen. Kuviteltiin nimittäin tekevämme talon tasoitukset ihan itse. Neljässä viikossa. Ja sitten jonain voimantuntoisena päivänä oli yliviivattu se neljä viikkoa ja kirjoitettu tilalle 1 viikko. 1 VIIKKO... Huh, huh... Onneksi tuli järki käteen syksyn myötä ja ymmärrettiin myydä urakka ulos.

Kolmisen viikkoa sitten meille tuli tasoitemies hommiin. Ennen tasoitekaverin tuloa meillä oli hurjat kipsilevytalkoot. Ihan hiessä painettiin koko porukalla pitkää viikonloppua, että saatiin kaikki levyt seinään ennen tasoitemiehen tuloa. Onnistuttiin.

Kaveri tasoitti pariin kertaan kipsilevyseinät ja pohjamaalasi sekä ruiskumaalasi katon. Ammattimiehellä oli mukanaan oikeat vehkeet ja vermeet hommaan. Hän ei tasoittanut kahdella pikkukätösellään vaan koneella. Ja tästä syystä urakkaan kului (huom! lauantait ja sunnuntait aika hyvin työskenneltynä) noin kaksi ja puoli viikkoa. Ei mennyt ihan viikossa läpi... ;)

Seinät odottavat nyt vihdoin sitä pintamaalia: lumikinvalkoista, brie-juuston väristä, lokinharmaata, kitinväristä tai jotain sinne päin ;) Katot ovat valmiina kosteita tiloja lukuunottamatta. Me ollaan tyytyväisiä, ei oltu ensimmäiseen versioon, mutta pienen reklamoinnin ja korjaustyön jälkeen voidaan sanoa, että kelpaa hyvin. 

Tältä näytti ennen tasoitusta ja maalausta



Tässä on vielä kipsilevytalkoot menossa



Meidän mahtavat portaat katosivat tasoituksen myötä. Pienoinen ongelma, miten mennään turvallisesti ylös seuraavat pari kuukautta... Ei ainakaan näillä!




Saumat tasoitettuna




Tasoiteainekärry, josta tavaraa ruutattiin seinille




Allekirjoittanutkin sai tasoittaa - autokatoksen varastossa...




Aika white-on-white, eikös!



Valmis!

Kyllä meidän nyt kelpaa lähteä työstämään tästä eteenpäin. Tänään tulivat laatat ja takan tarvikkeet - seuraavana on vuorossa märkätilat ja tiistaina takkamiehet tulevat muuraamaan takkaa.



Sauna on koolattu katosta ja laitettu tinapaperi paikalleen. Kohta voidaan edetä panelointiin!




Pesuhuone saa kahitiilien päälle märkätilan oikaisulaastia.



Takkakivet tuli - hirvee roudaaminen sisälle - ei kuulu takkamestarin hommiin.



Osa laatoista mahtui sisälle. Kaikki ei...




Esimakua märkätilalaatoista: valkoista seinille, tehosteena harmaata ja lattiassa harmaata. Rakentaja sai pieniä sydämentykytyksiä kun värisokeat Äiti & Kultsi yhteistuumin vakuuttivat, että ei siellä ollut mitään harmaita laattoja - ne oli sellaisia suklaanruskeita! No ei ollut onneksi...


Viime viikonloppuna tasoiteltiin myös talon ulkopuolella. Yritettiin tehdä sokkelin pinnoitusta äkkiä pois sateistakin sateisemman syksyn alta. Toiset tykkäsivät tasoituksesta, toisten mielestä se ei ollut yhtään kivaa hommaa.



Ja meillä kaikilla oli niin mu-ka-vaa, oi jospa oisin saanut olla mukana ... ;) Kultsi tekee tässä sokkelitasoitetta - ei tykännyt hommasta.




Vanhat leipuripaakarit tykkäsivät sokkelin tasoituksesta. Sehän oli kuin olisi täytekakkuun laittanut kermavaahtokuorrutetta!



Työturvallisuudesta

Armas Arkkitehtimme ihmetteli, että mitäs ihmettä – miksei meillä koskaan ole kypäriä työmaalla? Vastaus on varmaan, että en ole kuvitellut koskaan edes laittavani sellaista päähäni. Muualla kuin työpaikan tehdaskierroksella. Eikä varmaan ole meidän päätimpuri Isäkään tällaista miettinyt. Tai työsuojeluasioista vastaava Kultsi. Oikeesti olen aina naureskellut Nelosen Cowboy Buildersille, kun se naisjuontaja pitää kypärää päässään. Että hei oikeesti, omakotiraksalla?! Ei kai täällä meillä Suomessa sentään...

Mutta totuushan on, että se kypärä kannattaisi olla päässä. Ei siinä ole mitään naurettavaa. Pirun epämukava se varmasti olisi. Ja niskat olisi varmaan päivän päätteeksi ihan kipeät, kun joutuisi kannattelemaan sellaista painoa päässään. Kahden edeltävän seikan vuoksi päättelen, että ei kai me enää mistään tiputa tai mihinkään päätämme lyödä (*koputtaa puuta*)... Mutta kukapa meistä on turvavyötäkään ikinä tarvinnut ja silti se aina vedetään kiltisti päälle ajamaan lähtiessä. Mutta kypärä? Kun en mä käytä sitä edes pyöräillessä, vaikka sitä kai jossain laissa vaadittaisiin...

Armas Arkkitehti jatkoi ihmettelyään tämän kypärähuomion jälkeen ja kysyi, tarkkasilmäisenä ammatilaisena lukenut blogia ahkerasti ;), että missäs ne teidän turvakengät on. Ai turvakengät. On meillä kaikilla turvakengät. Ihan jokaisella raksalla olijalla. Isällä ne on joka päivä jalassaan. Suunnilleen. Mutta jos mun ja Kultsin turvakenkiä etsitään, ne löytyy kotoa, varaston hyllyltä. Kyllä me niitä vielä koko toukokuu pidettiin. Mutta kun ne oli niin kuumat kesällä! Ja ne painaa, niillä ei ole kevyt kulkea. Kesällä mun raksakenkinä toimi rantaläpsyt. Niillä oli aavistuksen verran epäturvallista työskennellä. Melkein taitoin nilkkani about sata kertaa, kun kompuroin tavaran seassa. Onneksi ei yksikään naula tullut pohjasta läpi. Eikä mikään tippunut jalkapöydän tai varpaiden päälle. Eli ihmetelkääpä vielä, että mitenköhän se rakentaja tippuikaan oikein sieltä ullakolta...? No ei mulla rantaläspyjä silloin ollut, mutta ne tikkaat ei ehkä täyttänyt kaikkia HSE-vaatimuksia...

Yhdestä asiasta en ole kovin montaa kertaa kuitenkaan tinkinyt. Timpurin housut. Ne oli, lähes aina, myös kesällä mun jalassa. Ensinnäkin mä oon ihan rakastunut niihin. Ne on oikeesti tyylikkäät. Heti alkuun sotkin niihin vähän kittiä, ihan tahallani, että ne olisi katu-uskottavammat. Ne oli vähän turhan uudenkarheet, että olisi kehdannut mennä niillä raksalle tai kauppaan hakeen einesmaksalaatikkoa sen sadannenmiljoonannen kerran hiukset täynnä sahajauhoa. Nythän housut on jo oikeesti ihan tosimielellä rakentajan näköiset ;) Toinen syy, miksi en timpurinhousuista juuri tinkinyt on se, että aina kun tingin, joku onnistui sohaisemaan mua jollain laudanpätkällä sääreen tai reiteen tms. ja perhana, että se tekee kipeetä. Housut hieman pehmentää iskuja. Puhumattakaan siitä, että mun sääressä on ehkä ikuinen arpi siitä, että eräs ahkera rakentaja vetäisi siihen kesähelteillä laudalla ihan mukavan napakasti. Toista arpea en enää halunnut.

Tälläisella puheenvuorolla päätän pohdintani työturvallisuuteen ja –terveyteen liittyvistä asioista. Tietämättömiä, hölmöjä ja ikuisesti liian optimistisia?



Ex oo ihqut! ;)



Turvakengät.

Sadonkorjuun antimia

Elokuussa on tapahtunut paljon. Ja kohta ne jää kaikki piiloon. Monesti ollaan nimittäin mietitty, että ihminen, joka ei ole rakentanut, ei voi kuvitellakaan, miten suuri määrä vaiheita sen maalikerroksen alle kätkeytyy. Voitteko kuvitella: meille tulee maanantaina tasoitekaveri töihin. Eli se tasoittaa ja pohjamaalaa koko kämpän, poislukien tietysti ne tilat, joihin tulee kaakelit seinille. Sitten näyttää varmaan jo tosi valmiilta. Eikä niistä ähräyksistä ole jälkeäkään, joiden kanssa on viimeiset kuukaudet hommia paiskittu.Elokuussa on siis tehty LVI-töitä, sähkäri on uurastanut, on villoitettu, koolattu ja levytetty. Siirretty tavaraa tuonne, ja takaisin tänne. Koskaan tavarat ei nimittäin ole oikeassa paikassa. On käyty rautakaupassa ja on kilpailutettu tavaraa. Lähetetty s-postia ja soiteltu. Väännetty kättä ja tingitty. Väsyneinä myös harrastettu puolirikollista toimintaa. Nimittäin lautakaupassa laskettiin (minä laskin...) väärin lautojen määrä, mitä yritettiin ostaa ja jäätiin kiinni... Ja eilen tuli postissa karhukirje lähes seitsemänsadaneuron laskusta, joka oli lähdössä perintään, mikäli maksua ei kuulu tasan viikon sisällä... Oli me se lasku nätisti arkistoitu ja merkitty maksettujen laskujen sekaan, mutta ei me sitä oltu ikinä maksettu... Tekevälle sattuu?

Elokuun kuvasarja:



Nämä surullisen kuuluisat villapuuhat. Eli olohuoneen lattia siintää tuolla alla. Huomatkaa, täysin ilman turvavälineitä. Olen kyllä eräänkin sydämentykytyksen saanut tätä jälkeenpäin ajatellessani. Onneksi ei käynyt mitään.




Yläkerran kylpyhuoneen katon villoitusta.



Meidän makkari vielä aika keskeneräisenä.



Tekninen tila. Jakotukkeja, väliaikainen sähkökaappi, vesiputki, ilmastointikoneen tukijutska tuolla katon rajassa jne.




Keittiön ja ruokahuoneen katon koolaus.



Roskaruokaa terassilla. Pitää rakentajan virkeänä.

LVI/kirvesmies/monitaituri. Tämä meidän kirvesmies sai muuten melkoiset kehut tasoitekaverilta. Tasoitekaveri halusi tarkistaa paikat ennen kuin antoi urakkatarjouksensa ja kiitteli, että kyllä on kirvesmies tehnyt hienoa jälkeä gyproc-levyjen kiinnittämisessä. Hyvä iskä, hyvä me, hyvä meidän joukkue :)! (Viimeinen oli lainaus pienellä viilauksella omista polttareistani naurujoogasessiolta - kaikki typsyt muistavat ;))



Ilman telineiden jatkuvaa läsnäoloa homma olisi ollut silkka mahdottomuus. Tässä valmistuu vaatehuoneen seinä.




Kuvaa yläkerran aulan käytävästä. Näette, että uimahalli on kadonnut ja tilalla on kova kipsilattia.




Pikkumakkari. Toi pienen pieni ikkuna länteen päin on mun mielestä suloinen. Arkkitehdin kanssa sitä aikanaan varmaan jossain Telakan terassilla mietittiin, että saako siihen mitään mahtumaan. Onneksi sai, se on hauska!




Jotenkin tuo olohuoneen täyskorkea kattokin vain sai levyt pintaansa.



Mikä kaaos! Tällaisen nihilisti-perfektionistin sydäntä on riipaissut katsoa sotkua rakennustyömaalla. Onneksi siitä hiljalleen päästään eroon. Siis sotkusta.



Kipsilevyä seinää kohti.



Mitäs, mitäs? Rakentajaa alkanut ramaista?



Kunnon välineillä kipsilevyt nousevat korkeillekin seinille.


Enää kolme kuukautta - jei!

Ekoiluyrityksiä raksalla

Rakentaminen on hyvin kaukana ekoilusta. Ainakin meillä. Okei, me rakennetaan aika hyvin eristetty talo, ettei lämpö karkaa. Ja yritetään käyttää näitä vaihtoehtoisia energiantuottomuotoja jonkin verran. Mutta totuushan on, että jos olisi halunnut ympäristöään kunnioittaa, olisi ostanut vanhan talon ja remontoinut sitä. Nyt kun me kuitenkin päädyttiin tekemään uusi, mä oon jotain pientä yrittänyt raksallakin ekoilla, ettei ihan tuhota tätä maailmaa. (Luomuilu on muuten kauas taakse jäänyttä elämää olosuhteiden pakosta. Enää aamu-melkein-luomusmoothiet muistuttavat niistä hienoista periaatteista, joita kerran suurella rakkaudella ja intohimolla vaalin... Uudella innolla sitten, kun ollaan muutettu!)

Meillä kierrätetään raksalla pahvia ja kartonkia. Kuulostaa pieneltä, mutta kun katselee naapureiden rakentamista, se on jo aika iso juttu. Muut heittelee kaiken sekaisin sinne jätelavalle. Ne puut, joita ei voida polttaa takassa ensi talvena, viedään meillä puukeräykseen. Sitten meillä nykyisin myös kierrätetään metallia. On kierrätetty nyt ehkä jo kuukausi. Kiitos erään ystäväiseni, joka asiaa suositteli ;) Uskomatonta muuten, miten paljon metallia kertyy: nauloja, ruuveja, muttereita, rautalankaa, ilmastointiputkien paloja jne. (Mulle on kehittynyt sellainen sisäinen metallinpaljastin, joka bongaa samantein naulan soran seasta ja kuskaa sen kierrätysastiaan.) Jämäpuupaloista myös nakutellaan kaikki naulat irti ja molemmat menevät omiin kierrätyslokeroihinsa. Kahvinpurut kaadetaan useimmiten ulos pihalle: sinne kertyy sitten mehevää multaa joku päivä :).

Metallinkeräys ;)

Ja viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä: meillä ei käytetä kerttisastioita, muuten kuin silloin, jos tulee vieraita, joille keitetään kahvit. Me vakiraksailijat sen sijaan juomme ihan kunnon mukeista, käytämme kunnon lautasia ja kunnon haarukoita ja veitsiä. Jokaisella on oma värinsä ja minä sitten kiikutan noin kerran viikossa mukeja ihan kunnon pesuun (lautaset pestään kyllä joka käyttökerran jälkeen ;)). Mukeissa kasvaa sitten viikon sisään autuaasti jotain välillä kahvi-vichy-pepsi-mehu-sahanpuru-villanpöly-rihmastoa ;)



Ikeasta ostetut viidenkymmenensentin kahvikupit. Mulla on vihreä, Kultsilla sininen, Isällä musta ja Äidillä lila/ruskeahko. Huomatkaa kahvinkeitin, saa tuoretta kahvia paikanpäällä. Vain teenjuojat joutuvat tyytymään termariin.



Ja tässä retkilautaset. Sain nämä muuten töistä "läksiäislahjaksi" kun keräsin luuni Valkeakosken suuntaan. Kätevät, sekä lautasta että kantta voi käyttää syömiseen, ja sitten syömisen jälkeen vain homma kiinni. Vierailevalla tähdellä, Pikkuveikallakin, on tuollainen hottis-muki - myös sponsored by työpaikka.

Näin maailma pelastuu ;)!

Lattiakipsivalu

Meidän yläkertaan laitettiin lattiakipsivalu. Toinen mahdollisuushan olisi ollut laittaa ihan gyproc-levyä. Mutta kun meillä oli se vesikiertoinen lattialämmitys ja niitä putkia meni joka paikassa, levyt olisi olleet melkoinen urakka. Eli sen sijaan, että oltaisiin nyhvätty niitä levyjä viikko, valufirma kävi hoitamassa homman muutamassa tunnissa valmiiksi. Kipsivalu kuivui vuorokauden, jonka jälkeen siinä sai jo kävellä. Se kuivuu sentin viikossa (syvyys 4 cm) eli aika paljon nopeammin kuin alakerran betonivalu (syvyys 10 cm), joka kuivuu sentin viikossa tai jopa puolessatoista, jos haluaa varman päälle pelata. Lisäksi kipsivalulla on aika hyvä lämmönsitomiskyky, eli tuntunee mukavalta myös paljaiden varpaiden alle aikanaan.

Kipsivalutekijöitä oli tosi vähän tarjolla. Siis tuskin ketään. Pirkanmaalta löysin yhden tekijän. Mutta otettiin tekijä loppujen lopuksi Hämeenlinnasta, kun hinnassa säästi hieman yli puolisen tuhatlappusta. (Voitte muuten arvata, miten nautiskelin, kun se pirkanmaalainen tekijä soitteli mulle ja kyseli, että jokos kaupat tehdään. Sain sanoa, että meillä on kuule valu jo lattiassa ja säästettiin sievoinen summa teihin verrattuna, vaikka otettiin tekijät 70 km:a kauempaa ;)!)



Toinen pumppaa liejua, toinen tasoittelee. Vaikka tämä mömmö on muuten itsetasoittuvaa. Eikä sillä sen vuoksi voi tehdä kaatoja, kuten taas betonilla voi. Asia, joka olisi pitänyt hokata etukäteen kylppärin kohdalla...



Näyttää mun mielestä vähän piparkakkutaikinalta ... ;)?

 



Yläkerta näyttää uimahallilta, eikö vaan?

 

Nyt  lattia on sitten jo kuiva ja kova, kuten sain sunnuntaina tuta.... Siinä voi kävellä ja seiniä voi kovaa vauhtia pykätä lattian päälle.

* * *

ps. Miksiköhän en ole aiemmin ymmärtänyt, että erittäin epäonnistuneilla mäkihypyillä voi olla aika ihania seurauksia...;)? Katsokaapa vaikka :)







Man down...

Ojennan villaa. Seison tikkaiden yläpäässä. Liiankin ylhäällä, ehdin jossain kohtaa miettiä, tekemättä asialle kuitenkaan mitään. Yhtäkkiä tikkaat lähtevät alta, jaloilla ei olekaan enää sijaa, missä seistä. Mielessä käy, että ei voi olla totta, en kai mä nyt ihan oikeasti tipu. Kolmea metriä. Ullakolta yläkerran vastavaletulle kipsilattialle. Sormet haroo jotain, mistä saisi otetta, mutta painovoima on liian kova kilpakumppani. Mahtava tömäys, suoraan perssiille. Onneksi en satuttanut päätä. Persuksessa ja alaselässä kyllä sattuu sitäkin enemmän. Hitonmoinen pelästys (olenkohan kuollut, halvaantunut tai muuten vaan poissa pelistä)... Kultsi katsoo hämmästyneenä ullakolta (myöhemmin se sanoi kummastelleensa, että mihin mulla nyt kiire tuli, että olenko ihan pimee, kun hyppään kolmesta metristä alas ;)) ja Isä&Äiti kyselevät, mitä ihmettä tapahtui, mitä sä oikein teit.

Onni on matkassa tällä kertaan, "hypyn" tuloksena vain murtunut häntäluu ja muutama mustelma sekä henkiset traumat. Puolitoista viikkoa saikkua. (Pitikin sattua näin huono keli just tälle viikolle, ajatelkaa miten mahtavan rusketuksen olisin saanut häntäluupuolelleni viikon aikana, kun makaaminen on nyt just se juttu, mitä pitää tehdä ;).)




Tätä me puuhailtiin: ullakon villoitusta. Jos katsotte oikein tarkkaan, voitte erottaa, että Kultsi on tuolla koolauspuiden ja muovin takana hämähäkkimiesasennossa villoittamassa.




Kultsi joutui koville ja me keikuttiin kyllä korkeammallakin kuin kolmessa metrissä. Että siinä mielessä se kolmen metrin tiputus oli oikein hyvä valinta.




Ja tässä niitä syyllisiä sauna ja pesuhuone tulvillaan.



Ja tässä ne kaikista syyllisimmät: ikävät tikkaat ja liian vähän korkeanpaikankammoa poteva hyppäri.